AJATUKSIA HALLITUSOHJELMASTA

18.06.2023

Tarkastellessani perjantaina julki tullutta hallitusohjelmaa, tulee mieleen monenlaisia ajatuksia. Ohjelma sisältää sekä hyvää, mutta myös negatiivisia tavoitteita omasta näkökulmastani. Oikeistohallitus näkee säästämisen tärkeimpänä tavoitteena ja ratsastaa nyt kyvyllään toimia sen eteen. Hallituspuolueet syyttävät armotta edellistä hallitusta valtion velasta ja hakevat oikeutusta leikkuutoimilleen sitä kautta. On totta, että taloutta pitää tasapainottaa ja itsekin näen vastuullisen talouden hoidon tärkeänä, mutta kysymys kuuluukin, että miten tasapainotetaan oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti. Uusi hallitus ei ole näitä näkökulmia pitänyt tärkeänä.

Tosiasia on, että edellisellä hallituskaudella velkaa on kertynyt lisää n. 36 mrd. euroa, josta 16 mrd. koronaan, 8mrd. Ukrainan sotaan ja 12mrd. muuhun kuin kriiseihin. Nämä muut sisältävät mm. 2mrd. tulevaisuusinvestointeja, jotka rahoitettiin valtion omaisuustuloilla ja niistä ei syntynyt alijäämää tai pysyviä menoja. Kriisien ulkopuoliset menot olivat siis n. 10 miljardia euroa. Suuri osa velasta johtui pysyvästä rakenteellisesta alijäämästä, joka ei ole edellisen hallituksen aiheuttamaa, vaan jo paljon vanhempaa perua. Väestön ikääntyminen kasvattaa julkisia menoja koko ajan ja siten heikentää valtion taloutta. Lisäksi ongelmana on ollut hidas kasvu ja tuottavuus, jotka vaikuttavat tulevaisuudessakin. Pysyviä menoja ovat lisänneet edellisellä hallituskaudella mm. perusväylänpito, pienten eläkkeiden korottaminen, oppivelvollisuuden laajentaminen ja maksuton toinen aste, hoivahenkilöstön henkilöstömitoitus, hoitotakuu, Pohjoismainen työvoimapalvelumalli, ammatillisen koulutuksen rahoituspohjan vahvistaminen, sote-uudistus sekä T&K-menot (tutkimus ja kehitys). On myös syytä todeta, että oppositio, mukaan lukien nykyiset hallituspuolueet ovat hyväksyneet lähes kaikki edellisen hallituksen menolisäykset, eikä heillä ole ollut varteenotettavia vaihtoehtoja vaihtoehtobudjeteissaan tilanteen ratkaisemiseksi.

Nyt "vastuullinen" hallitus luo säästöjä tavallisten työssäkäyvien ihmisten kustannuksella. Onko oikein säästää peruspalveluista ja hyvinvoinnin kulmakivistä? Ei ole. Leikkaukset osuvat suoraan työntekijöihin, pienituloisiin ja heihin, joilla on jo nyt vaikeaa. Ihmettelen myös yleistä asennetta "ei koske mua". No ei varmasti koske, jos et ole työntekijä, olet terve, lähipiirissäsi ei ole terveyspalveluja ja lääkkeitä käyttäviä henkilöitä, et käytä liikunta- ja kulttuuripalveluita tai et tarvitse omaisena tai itse vanhuspalveluita. Ei koske silloin sua. Voit nauttia elämästä omassa kuplassasi ja harmitella kuinka palkasta täytyy maksaa veroja. Kärjistäen sanotusti, tuijottaa omaa napaasi hyvinvointiyhteiskunnan rapautuessa ja eriarvoisuuden lisääntyessä.

Koulutuksen luvattiin olevan erityissuojeluksessa, mutta kuinka kävi. Aikuiskoulutustuki lakkautetaan, joka on mahdollistanut lisä- ja uusiokouluttautumisen, ammatin vaihdon ja omasta osaamisesta huolehtimisen. Lyhytkatseista. Sen sijaan kuitenkin katsoin tyytyväisenä perusopetuksen rahoituspohjan vahvistamista vuosiviikkotuntimäärien kasvaessa. Hyvä niin, sillä lasten oppimista tuleekin tukea ja vahvistaa.

Vanhukset olivat toinen ryhmä lasten lisäksi, joihin leikkausten ei pitänyt osua. Kaunis ajatus, mutta lääkkeiden hintojen nostaminen ja 1,4 miljardin säästöjen hakeminen sosiaali- ja terveyspalveluista osuu väistämättä myös vanhuksiin, jotka terveyspalveluja tarvitsevat. Ei siis voida sanoa, ettei leikkaukset osuisi ikäihmisiin.

Yllä mainittujen asioiden lisäksi mietityttää liikunta- ja kulttuuripalveluiden hintojen korotus. Niiden vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ei selvästi sivistyspuolueessa ymmärretä. Kulttuurialan kasvupotentiaali jää käyttämättä ja myös alan työntekijät kärsivät, liikkumattomuuden kustannuksista puhumattakaan. Uusi hallitus tekee arvojensa mukaista politiikkaa, jossa ihmisarvo on koetuksella. Onneksi autolla pääsee ja parempaa kaljaakin saa edullisesti ruokakaupasta.

Vaikka nostin nyt monia ihmettelyä herättäneitä ajatuksia esille, haluan silti vielä mainita muutaman ilahduttavankin asian ohjelmaan liittyen. Olen tyytyväinen mm. T&K-panostuksiin, peruskoulun rahoituksen vahvistamiseen, lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden kehittämiseen, maksuttomaan ensimmäisen vaiheen psykoterapiakoulutuseen, kaksoisraidehankkeeseen, uusiutuvan energian ja huoltovarmuuden investointeihin sekä metsästysmyönteisyyden näkymiseen ohjelmassa.

Kuten aikaisemminkin olen todennut, politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja päätöksiä pitäisi tehdä yhdessä. Siihen olen täysin sitoutunut arvojani noudattaen.