KOHTUUTTOMILLA LEIKKAUKSILLA PERHEIDEN ARKEEN ON YLISUKUPOLVISET SEURAUKSET
Monen
pienituloisen ja työttömän toimeentulo putosi nyt huhtikuun alussa rajusti,
jopa satoja euroja kuukaudessa. Hallituksen leikkaukset osuivat yleiseen asumistukeen,
työttömyysturvan suojaosaan ja lapsikorotuksiin.
Nyt voimaan tulleet leikkaukset osuvat erityisen kipeästi pienituloisten lapsiperheiden arkeen. Esimerkiksi työttömyysturvan lapsikorotuksen poisto kohdistuu noin 100 000 vanhempaan, jotka lapsikorotusta ovat saaneet. Leikkauksen myötä työttömän kolmen lapsen vanhemman toimeentulosta lähtee jopa 285 euroa kuukaudessa, jolloin jokainen ymmärtää tällaisten taloudellisten menetysten vaikeuttavan merkittävästi lapsiperheen toimeentuloa. Arvioiden mukaan 17 000 lasta putoaa hallituksen leikkausten myötä köyhyysrajan alapuolelle.
Tämän lisäksi hallitus on päättänyt leikata yleisestä asumistuesta. Leikkaukset osuvat jopa noin 400 000 kotitalouteen. On syytä muistaa, että asumistuen leikkaus ei koske pelkästään työttömiä, vaan myös pienipalkkaisia työntekijöitä, joiden palkka ei muuten riittäisi elämiseen. Pienipalkkaisen kahden lapsen yksinhuoltajan perheessä tämä tarkoittaa esimerkiksi 230 euron leikkausta kuussa.
Sen lisäksi hallitus on päättänyt kajota työttömyysturvan suojaosaan. Työttömyysturvan suojaosan tarkoituksena on ollut kannustaa työttömiä ottamaan vastaan edes lyhytaikaista tai satunnaista työtä. Suojaosan leikkaus vaikuttaa noin 74 000 osa-aikatyötä tai keikkatyötä tekevään. Hallitus on puhunut työllisyyden nostamisesta useaan otteeseen. Kuitenkin suojaosan poistolla hallitus tekee työnteosta vähemmän kannattavaa, vaikka tavoitteena pitäisi olla työllisyysasteen nostaminen.
Samaan aikaan kun pienituloisten ja lapsiperheiden ahdinko syvenee, riittää hallituksella kuitenkin rahaa veronalennuksiin ministerien tuloluokassa. Aiemmin ministereillä on ollut tapana osoittaa ymmärrystä heitä kohtaan, johon kipeät leikkaukset osuvat. Valtiovarainministeri Purra sen sijaan tekee hymy huulillaan sakset kädessä leikkauksia, jotka tulevat lisäämään perustoimeentulotuen saajia 25 000 kotitaloudella pelkästään tänä vuonna.
On selvää, että asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset eivät tule nostamaan työllisyyttä hallituksen toivomalla tavalla. Vika on hallituksen matematiikassa, sillä sen mukaan työtön työllistyy ensimmäisen kerran, kun hänen asumistukeaan leikataan; toisen kerran, kun työttömyysturvan suojaosa poistetaan; ja vielä kolmannen kerran, kun lapsikorotukset poistetaan. Samalla hallitus rankaisee tuen menetyksellä pienipalkkaisia työntekijöitä siitä, että heidän palkkansa ei riitä elämiseen.
Suomen työllisyysasteen nostaminen on yhteisesti jaettu tavoite. Sosiaaliturvaleikkauksia tehokkaampaa ja inhimillisempää olisi kuitenkin puuttua työttömyyden todellisiin juurisyihin. Ratkaisuja tulisikin löytää vääränlaiseen ja puuttuvaan osaamiseen, työkyvyn ja työssäjaksamisen ongelmiin sekä esimerkiksi asuntomarkkinoiden haasteisiin, jotka vaikeuttavat työn perässä muuttamista. Näihin ongelmiin hallitus ei ole kuitenkaan pyrkinyt etsimään minkäänlaisia ratkaisuja.
Hallituksen epäinhimilliselle leikkauspolitiikalle on olemassa inhimillisempi vaihtoehto. SDP haluaa nostaa Suomen työllisyyttä tukemalla työnhakijoita, panostamalla koulutukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin. Emme myöskään näe aikuiskoulutustuen leikkauksia oikeina, sillä sen ansiosta ihminen voi päivittää omaa osaamistaan ja menestyä työelämässäkin paremmin. Työllisyyttä on siis mahdollista lisätä myös oikeudenmukaisella politiikalla. Kyse on arvoista.