MIKÄ ON KOULUTUKSEN ARVO?

Elinikäinen oppiminen alkaa jo varhain lapsuudessa, kun perheet vievät lapsensa varhaiskasvatuksen pariin. Suomessa varhaiskasvatus on tavoitteellista ja suunnitelmallista kasvatus-, hoito- ja opetustoimintaa, jossa korkeasti koulutetut ammattilaiset huolehtivat tulevaisuutemme tekijöistä. Varhaiskasvatuksella on suuri merkitys koko yhteiskuntamme toiminnan osalta, mutta ennen kaikkea perheiden yhdenvertaisuuden, lasten oppimiserojen minimoimisen ja hyvinvoinnin kannalta.

Mielestäni varhaiskasvatusmaksujen alentaminen sekä kaksivuotinen esiopetuskokeilu ovat olleet oikeasuuntaisia uudistuksia viime vuosina ja matkaa kohti maksutonta varhaiskasvatusta on syytä jatkaa.

Kouluikään tullessaan lapset viettävät alakoulussa kuuden vuoden ajan keskimäärin 24 tuntia viikossa ja yläkoulussa 30 tuntia viikkossa kolmen vuoden ajan. Ei siis ole turhaa sanoa, että peruskoululla on merkittävä vaikutus lasten ja nuorten oppimiseen, mutta myös kehittyvään itsetuntoon ja kasvamiseen. Lapset ja nuoret tarvitsevat rutiineja ja struktuuria, mutta myös oikeanlaiset edellytykset oppimisympäristölle ja osaavan henkilökunnan oppimateriaaleineen oppiakseen. Tällä hetkellä opetussuunnitelma ei korosta tarpeeksi perustaitojen, kuten luku- ja kirjoitustaidon sekä matemaattisten taitojen opiskelua, vaan keskittyy hyvin laajaan osaamiseen, josta digitalisaatio vie osansa. Myös inkluusiolla on vaikutuksensa oppimistulosten heikkenemiseen ja oikea-aikaisen tuen tulisi olla lapsen ja nuoren perusoikeus. Mielestäni vahva pohja perustaidoissa mahdollistaa uuden oppimisen ja samalla tuottaa positiivisia oppimiskokemuksia. Peruskouluikäisille ystävyyssuhteiden ja luokkahengen luominen on myös erittäin tärkeää hyvinvoinnin kannalta ja siihen tulee kannustaa. Jokaiselle lapselle tulisi taata turvallinen ja viihtyisä koulupolku.

Toisen asteen koulutus on tietynlainen suuri murrosvaihe nuoren elämässä. Itsenäistyminen alkaa ja vastuuta on otettava opiskeluistaan sekä toiminnastaan aktiivisemmin. Osa nuorista on siihen valmiita, mutta tilastojen sekä näkemäni mukaan on myös paljon nuoria, jotka tarvitsevat vielä tukea ja ohjausta. Ammattikouluissa ja lukioissa on kuitenkin oltava hyvin aktiivinen itse saadakseen tarvitsemaansa apua. Iän tuoma kokeilukulttuuri ei helpota tilannetta. Tämä aiheuttaa osaltaan nuorten uupumusta ja pärjäämättömyyden tunnetta. Yhteiskunta vaatii yhä nuoremmilta osallisuutta yhteiseen päätöksentekoon mutta myös jatkokoulutukseen valmistautumiseen. On tiedettävä hyvissä ajoin mille alalle suuntautuu ja koulutuksen yleissivistävä tehtävä kärsii. Ulkoiset paineet ovat kovat. Mielestäni nuorille tulisi antaa kasvurauha ja turvata huolenpito aikuisuuden kynnykselle asti, sillä yhteiskuntamme tarvitsee enemmän hyvinvoivia nuoria, kuin itsensä loppuun polttaneita suorittajia tai syrjäytyneitä selviytyjiä.

Täysi-ikäiset nuoret tekevät valtavasti töitä korkeakouluopiskelupaikkojen eteen. Huoli välivuosista on osalle kova ja osa hakeutuu mielellään työelämään suoraan toisen asteen koulutuksen jälkeen. Kumpikin vaihtoehdoista on ymmärrettävä ja oikein, mutta tosiasia on, että työelämän ohessa pääsykokeisiin lukemin ei ole helppoa ja vaatii kovaa työtä. Usein myös työelämä vie mennessään ja jatko-opinnot jäävät. Ammattikoulu on loistava polku työelämään, mikäli nuori löytää sopivan ammatin itselleen sitä kautta. Tarvitsemme monipuolista osaamista eri aloille ja työelämästä täytyy tulevaisuudessakin löytyä paikka ilman pidempiä tutkintoja. Myös korkeakoulutuksen pariin tulee olla tulevaisuudessa inhimillisempää päästä. Pääsykokeiden on mitattava opiskelutaitoja, eikä vain nippelitietoja. Koulutus nostaa yksilön elintasoa, mutta myös Suomen kilpailukykyä osaavan työvoiman suhteen ja siksi siihen tulee kannustaa. Mielestäni tarvitsemme muutosta myös suorittamisen kulttuuriin. Korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa mielenterveysongelmat ovat yleistyneet ja osittain jopa kriisiytyneet. Tilanne on otettava vakavasti ja toimittava suunnan muuttamiseksi. Tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä ja yhteisöllisyyttä myös nuorten aikuisten elinympäristöön. Jokaisen nuoren tulisi saada mahdollisuus opiskella ilman painetta lainan ottamisesta tai työnteosta yhtäaikaisesti. Opiskelijoiden tilanne onkin siis huomioitava myös sosiaaliturvauudistusta tehtäessä.

Vaikka ennen koulupolut ovat olleet osin erilaisia, on katsottava tulevaisuuteen. Suurten ikäluokkien eläköityessä, kaupungistumisen edetessä, työelämän muuttuessa ja syntyvyyden laskiessa Suomen on toimittava. Erityisesti Pohjois-Suomella on edellytykset erottua edukseen inhimillisyydellään, mutta myös laadukkaalla koulutustarjonnalla ja lapsiystävällisyydellään. Meidän tulee turvata yhdenvertainen ja laadukas koulutus alueellisesti kattavasti ja mahdollistaa perheille valinnan vapaus asumisympäristönsä suhteen palveluihin panostaen. Tulevaisuudesta emme vielä kaikkea tiedä, mutta sen tiedämme, että koulutus on sivistyksemme ja hyvinvointimme kivijalka, josta ei tule tinkiä. Panostamalla koulutukseen turvaamme Suomen kilpailukyvyn koko Euroopassa ja samalla luomme vakautta ja turvallisuutta sekä yksilötasolla mutta myös yhteiskunnallisesti. Koulutusjärjestelmä luo pohjan yksilön itsetunnolle, osaamiselle ja sivistykselle. Turvataan samat mahdollisuudet myös lapsillemme ja ollaan ylpeitä suomalaisesta koulutuksesta.

Juttu julkaistu myös Kotipitäjä-lehdessä 22.2.2023