VALTUUSTO 10.6.2024

10.06.2024

Kokous oli kokonaisuudessaan melko lyhyt, mutta voit jälleen katsoa asiakirjat tarkemmin Ouka-sivulta.

1. Kyselytunti:

Millaisia konkreettisia toimia Oulun kaupunki on tehnyt jengi- ja nuorisorikollisuuden torjumiseksi?

-Kaupunki rekrytoinut kaksi työntekijää nuorisotyöhön Nurri-toimintaan.
-Ankkuritoimintaa kehitetään edelleen poliisin kanssa.
-Vuodelle 2025 resursseja pyritään lisäämään julkisten tilojen nuorisotyöhön. 
-Toteutetaan hyvinvointisuunnitelmaa ohjelman mukaisesti.



2. Oulun kaupungin taloustiedonanto ja suunnitteluohje vuosille 2025-2026.
Valtuusto merkitsi tiedonannon tiedoksi.
 
Oulun kaupunki vahvistaa talouttaan sopeuttamalla toimintamenoja 25 milj. eurolla vuosien 2025–2027 aikana. Hallintokunnat valmistelevat säästösuunnitelman syksyn talousarvioesitykseen, joten palaamme siihen syksyllä. Budjetti ylittyy mm. joukkoliikenteen, sivistyspalveluiden ja työllisyyspalveluiden osalta. Työttömyys on edelleen Oulussa korkea, joten siihen panostaminen ja veroeurojen lisääntyminen helpottaisi tilannetta. Investointeja ja korjausrakentamista on paljon, joten seuraavat kolme vuotta tulevat olemaan taloudellisesti tiukkoja. Sen jälkeen tilanteen tulisi olla tasapainoinen. Mielestäni hallintokuntien valmistelussa tulee huomioida peruspalvelut ja niiden laatu. Säästöjä on etsittävä kaupungin vapaaehtoisista tehtävistä, ei heikentämällä lakisääteisiä palveluja.

 
3. Hallintosäännön muuttaminen

Kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti valtuusto päätti hallintosäännön rahatalouden hoitoa koskevaan pykälään lisättäväksi toimivalta kaupunginhallitukselle päättää lantolainojen periaatteet.


Seuraava kokous on kesätauon jälkeen 9.9., joten aurinkoista kesää ja palataan jälleen näiden asioiden pariin syksyllä! 

 

Olethan yhteydessä mikäli jokin asia mietityttää! :)