VALTUUSTO 19.6.2023
Tästä pääset kokouksen pöytäkirjaan ja tästä voit katsoa Oulun kaupunginvaltuuston kokouksen tallenteen.
1. Merkitsimme tiedoksi Oulun kaupungin talousarvion 2024 ja -suunnitelman 2025 - 2026 suunnitteluohjeen. Äänestimme ponnesta, jossa esitettiin että "Kaupunginvaltuusto pyytää jatkovalmistelussa kiinnittämään erityistä huomiota kadut sillat ja torit investointimäärärahan riittävyyteen katuverkoston korjausvelan kasvun taittamiseksi." Äänestin ponnen puolesta, koska asia on tärkeä, mutta tiedän että tässä kohtaan asian käsittelylle ei ollut oikea aika. Ponnen puolesta äänesti 20, tyhjää äänesti 19 ja ei äänesti 19. Pontta ei näin ollen hyväksytty.
2. Päätimme että Aseman koulun peruskorjauksen määrärahaa korotetaan 1,142 miljoonaa euroa, jolloin uudeksi tavoitekustannusarvioksi muodostui 6,1 miljoonaa euroa.
3. Päätimme, että Oulun kaupunki sitoutuu omistajaksi perustettavaan Areena-yhtiöön korkeintaan 49,9 % osuudella. Sijoitus on korkeintaan 50 miljoonaa euroa. Voit katsoa pöytäkirjan liitteestä aiheesta tarkemmin tästä ja tästä.
4. Päätimme 65 valtuutetun enemmistöllä, että Oulun kaupunki myöntää OTC Stadion Oy:lle investointiavustusta Heinäpään jalkapallostadionin rakentamista varten 4,2 milj. euroa, joka on 25 % hankkeen kokonaiskustannusarviosta. Katso lisätiedot täältä. Mielestäni on hyvä, että saamme Ouluun uuden stadionin, joka täyttää nykypäivän standardit ja mahdollistaa enemmän pelejä Ouluun sekä paremmat harrastuspuitteet jalkapalloileville. Parasta hankkeessa on se, että se toteutetaan pääosin yksityisellä rahoituksella ja kaupungin osuus on kohtuullinen.
5. Palveluverkkopäätökset näet alta ja tarkemmin voit tutustua täältä. Äänestin kaupunginhallituksen esitysten mukaisesti, koska olen ollut itse neuvotteluissa mukana ja kokonaisuus oli ryhmien yhteinen kompromissi. Äänestystulokset menivät KH:n esitysten mukaisesti läpi. Kiersin itse jokaisen lakkautusuhan alla olevan koulun uusine lähikouluineen ja tutustuin materiaaleihin huolella. Päätökset eivät olleet helppoja tai mukavia, mutta on vastuullista tehdä päätöksiä tulevaisuuteen katsoen. Lapsimäärät laskevat ja uusi hallitus leikkaa valtionosuuksia, joka kohdistuu perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen, joten kokonaisuuden tulee olla jokaisen oululaisen näkökulmasta kohtuullinen. 20 oppilaan koulut olisi ollut mukava säilyttää, mutta peruskorjaukset ja rakennuksiin panostukset eivät ole järkeviä tässä taloustilanteessa. Mielestäni on järkevämpää panostaa opetuksen laatuun, kohtuullisiin ryhmäkokoihin, tarvittaviin oppimateriaaleihin ja tuen saatavuuteen. Käytin aiheesta puheenvuoron ja näet sen halutessasi kokouksen tallenteesta (linkki alussa).
-Kaupunginvaltuusto päätti, että syksyllä 2025 Keiskan oppilaat aloittavat koulun Haukiputaan koulussa ja Keiskan tiloista opetuskäytössä luovutaan. Oppilaaksiottorajojen tarkastelulla tasoitetaan Länsituulen koulun ja Haukiputaan koulun yläluokkien oppilasmääriä.
-Kaupunginvaltuusto päätti, että Kaijonharjun suuralueen päiväkotiverkkoa tarkastellaan jatkossa hankeselvitysten kautta. Hankeselvityksissä huomioidaan erityisesti alueen varhaiskasvatuspaikkojen kapasiteetin riittävyys, Kolistajantien sekä Kuivasrannan päiväkotien tilaelementtien kohtalo ja korvaavat ratkaisut sekä Tuulikellon päiväkodin korvaavat tilaratkaisut. Lisäksi hankeselvitystyö ottaa kantaa Teknologiakylän päiväkodin perusparannukseen sekä sen tontin vuokrakysymykseen.
Oppilaaksiottorajojen tarkastelulla tasoitetaan oppilasmääriä alueen koulujen välillä. Syksystä 2023 Kuivasrannan alueelta oppilaat ohjautuvat Oulun normaalikoulun Linnanmaan yksikköön ja tämä helpottanee Ritaharjun koulun tilannetta tulevina vuosina. Pohjois- Ritaharjun koulun lisätilat valmistuvat 8/2023 ja siitä tulee erillinen oma hallinnollinen koulu 01/2024. Ritaharjun pääkoulun tilaelementeistä (vuokratiloja) luovutaan, kun se oppilasmäärien vähenemisen myötä on pidemmällä aikavälillä mahdollista.
-Kaupunginvaltuusto päätti, että Takkurannan koulu jatkaa, jos oppilasmäärä ei laske lukuvuoden 2023–2024 laskentapäivän 20.9.2023 olevasta oppilasmäärästä 20 prosenttia. Koulun lakkautuessa oppilaat siirtyvät Kellon kouluun, mikäli oppilaat sinne mahtuvat. Oppilaaksiottorajojen tarkastelulla tasoitetaan Kellon koulun ja Kiviniemen koulun oppilasmääriä.
-Kaupunginvaltuusto päätti, että
1. Pikkaralan koulu jatkaa toimintaa, jos koulussa on vähintään 20 oppilasta. Mikäli koulun oppilasmäärä laskee alle 20 oppilaan, koulu lakkautetaan normaalin käytössä olevan menettelyn mukaisesti. Koulun jatkumista perustellaan koulun sijainnilla, kaavoitushankkeilla ja kiinteistön tämän hetken kunnolla.
2. Lämsänjärven yksikön koulutiloista luovutaan oppilasmäärän pienentyessä siten, että oppilaat mahtuvat Knuutilankankaan tai Kastellin kouluun ja ottaa tilat esimerkiksi varhaiskasvatuksen käyttöön viimeistään 1.8.2026. Kastellin ja Knuutilankankaan alueen oppilaat ohjautuvat Knuutilankankaan ja Kastellin kouluihin. Tulevaisuudessa oppilaaksiottorajojen tarkastelulla tasoitetaan alueen koulujen oppilasmääriä ja varmistetaan tarkoituksenmukaisten opetusryhmien muodostuminen.
-Kaupunginvaltuusto päätti, että syksystä 2024 Kuivasojan sivukoulun oppilaat siirtyvät Rajakylän pääkouluun Pateniemen lukiolta syksyllä 2023 vapautuneisiin tiloihin.
Kuivasojan koulun tiloja hyödynnetään Pateniemen koulun Herukan yksikön väistötiloina Herukan peruskorjaus ja uudisrakentamisen ajan vuosina 2024-2026. Kuivasojan tiloista luovutaan sen jälkeen opetuskäytössä, kun Pateniemen alakoulun väistötarve päättyy. Oppilaaksiottorajojen tarkastelulla tasoitetaan tarvittaessa Pateniemen koulun ja Rajakylän koulun oppilasmääriä. Pateniemi-Rajakylä-Herukka alueen päiväkotiverkkoa tarkastellaan jatkossa hankeselvityksen kautta.
-Kaupunginvaltuusto päätti, että Myllyojan koulun Sanginsuun yksiköstä luovutaan 1.8.2024 alkaen ja oppilaat sekä koulun henkilökunta sijoittuvat Myllyojan pääkoulun yhteyteen. Huoltajilla on mahdollisuus hakea toissijaista oppilaspaikkaa myös muista kouluista.
-Kaupunginvaltuusto päätti, että Tirinkylän kouluyksikkö jatkaa, jos oppilasmäärä ei laske lukuvuoden 2023–2024 laskentapäivän 20.9.2023 olevasta oppilasmäärästä 20 prosenttia. Kouluyksikön lakkautuessa oppilaat siirtyvät Alakylän kouluun, mikäli oppilaat sinne mahtuvat. Ylikylän kouluyksikkö jatkaa, jos oppilasmäärä ei laske lukuvuoden 2023–2024 laskentapäivän 20.9.2023 olevasta oppilasmäärästä 20 prosenttia. Kouluyksikön lakkautuessa oppilaat siirtyvät Huttukylän tai Kiiminkijoen kouluun sen uudisrakennuksen valmistuttua ja mikäli oppilaat sinne mahtuvat.
-Kaupunginvaltuusto päätti, että Yli-Iin suuralueen palvelut järjestetään jatkossa keskitetysti Yli-Iin keskuksen tuntumaan muodostuvassa monitoimitalossa ja sen ympärillä. Varhaiskasvatus-, nuoriso- ja kirjastopalvelut sijoittuvat monitoimitalon yhteyteen sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelut sen välittömään läheisyyteen. Alueen perusopetuspalvelut toteutetaan edelleen Yli-Iin yhtenäisperuskoulussa, jonka läheisyyteen monitoimitalo asemoituu.
-Kaupunginvaltuusto päätti, että Ylikiimingin suuralueen kokonaispalveluverkko muodostetaan kahden monitoimitalon, Ylikiimingin ja Vesalan, yhteyteen sisältäen varhaiskasvatus-, perusopetus- ja nuorisopalvelut sekä kirjasto- ja liikuntapalvelut. Palveluverkko muodostaa palvelukokonaisuuden alueen asukkaille sekä lapsille ja nuorille yhtenäisen kasvun ja opin polun varhaiskasvatuksesta perusopetukseen. Suuralueen kirjasto- ja nuorisopalvelut sekä kuntosali osana liikuntapalveluja sijoittuvat Ylikiimingin yhtenäisperuskoulun ja päiväkodin yhteyteen valmistuvaan uudisrakennukseen, josta muodostuu Vesalan monitoimitalon ohella Ylikiimingin palvelut kokoava monipalvelukeskus.
Lisäksi teimme päätökset uusista jäsenistä eri luottamustehtäviin. Huomioitavaa on, että valtuuston uutena puheenjohtajana aloittaa Jarmo Husso.
Seuraava kokous on 11.9. Ole yhteydessä, mikäli haluat kysyä jostakin asiasta tarkemmin.
Aurinkoista kesää!