VALTUUSTO 29.4.24
Valtuuston isoin päätös oli uuden kaupunginjohtajan valinta. Valituksi tuli Ari Alatossava, lämpimät onnittelut Arille!
Muita asioita oli:
1. Talouden ensimmäinen neljännesvuosiseuranta
Alla tiivistetysti muutamia huomioita. Valtuusto merkitsi asian tiedoksi.
-talous ylijäämäinen tässä vaiheessa 15 M. Viime vuonna 81M ylijäämää samassa kohdassa
-vuoden alijäämä ennuste 44M, johtuen verotuloista ja hallintokuntien ylitysuhkasta, joka sikussa suurin.
-lainaa ennustetaan nostettava 100M. (Sote-kiinteistöt ja konsernin varat käytössä, joten viime vuonna ei tarvinnut nostaa.)
Talous 10M ali talousarvioennusteen.
-Toimia tarvitaan lyhyellä sekä pitkällä aikavälillä talouden tasapainottamiseksi.
2. Oulun kaupungin tytäryhteisöraportti
-Vt konsernijohtaja esitteli tilannekuvan yhtiöiden tilanteesta. Merkittiin tiedoksi.
3. Oulun kaupungin tilintarkastuspalveluiden optiovuoden käyttö
-Tarkastuslautakunta esitti optiovuoden käyttöönottoa ja valtuusto hyväksyi esityksen.
4. Kaupunkistrategia 2030 päivitys/ väliarviointi
-Valtuusto hyväksyi päivitetyn kaupunkistrategian.
-Paluu strategiaan talousarvion yhteydessä, sillä strategia ohjaa kaupungin toimintaa.
Muutamia huomioita strategiaan liittyen. Kysy, mikäli haluat kuulla tarkemmin.
-lasten määrän vähenemä, ikäihmisten määrän kasvu, asukasmäärä
-kaupungin vetovoimaisuus
-työllisyyden edistämisen kokonaisuuteen siirtyminen työttömyyden hoidosta. TE24-uudistus iso muutos.
-Vihreä siirtymä nopeutunut kahden vuoden takaa
-Hyvinvointialue-uudistuksen vaikutukset
-Hyvinvoinnin edistämisen haasteet todellisia
-ympärivuotisen matkailun edistäminen: matkakeskus ja liikenneyhteydet
-Täydennys: kulttuuripääkaupunkivuosi. Mitä jää vuoden 2026 jälkeen?
Olennaisinta on kasvuhakuisuus ja toimet sen eteen.
Erityistä huomiota kiinnitettävä nuorten hyvinvointiin ja liikkumattomuuteen.
5. Oulun kaupungin ympäristöohjelman toteutuma vuodelta 2023.
-Merkittiin tiedoksi ilman keskustelua.
6. Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kivikkokankaalla
-Hyväksyttiin hallituksen esitys.
7. Merkittiin sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.
8. Uusien jäsenten valinta luottamustehtäviin.
Aurinkoista toukokuuta!
Mikäli myös valtakunnan politiikka kiinnostaa, voit seurata sitä kuukausittaisista kirjoituksista täältä blogista.
Olethan yhteydessä, mikäli haluat keskustella jostain asiasta tarkemmin. :)